Sota epätarkkuutta vastaan

Minua on pitkään ärsyttänyt valtavasti ihmisten välisessä kommunikoinnissa jatkuvana ilmiönä esiintyvä epätarkkuus. Epäeksaktia kieltä käytetään erittäin laajasti sekä puhutussa että kirjallisessa kielessä jopa suomen kieltä ammatikseen opettavien ihmisten keskuudessa. Koska tapanani on puuttua asioihin, jotka eivät mielestäni ole oikein, en voinut tätäkään ilmiötä seurata sivusta, vaan katsoin asiakseni julkistaa ajatukseni. Toivon, ettei tästä valistustyöstä jää pelkkä luu käteen, vaan se kantaa runsaan hedelmän.

Jotta tarkoitukseni olisi helpompi ymmärtää, lienee minun ensin parasta selittää ``tarkan ihmisen'' käsite ylimalkaisesti. Perusmäärite on varsin yksinkertainen: Tarkka (valistunut) ihminen on sellainen, joka ei koskaan tee oletuksia. Tällä perussäännöllä pärjää jo pitkälle, mutta pieni lisäselvennys ei asiaan vihkiytymättömälle liene pahitteeksi. Ollakseen valistunut ihmisen täytyy vaatia lähimmäisiltään ehdotonta tarkkuutta ilmaisussaan niin, ettei mitään väärinkäsityksen mahdollisuutta ole koskaan olemassa. Kysymykseen tulee aina vastata suoraan, ja vastaus tulee antaa vain kysyttyyn asiaan, ellei muuta ole käsketty. Päätelmät tehdään aina kylmien tosiasioiden - ei oletusten - pohjalta. Jos päätöksen tekemiseksi ei ole saatu riittävää informaatiota, ei koskaan pidä tehdä päätöstä, joka on ``sinne päin'', vaan on aina pyrittävä juuri oikeaan ratkaisuun. Myöhemmissä esimerkeissä tätä linjaa ei aina ole täysin pilkulleen noudatettu, vaan käytössä on pääasiallisesti ollut lievemmän koulukunnan suosima linja, ns. pehmeä lasku. Tällä käytännöllä on varmistettu se, ettei täsmällisyyteen tottumaton lukija pelästy teesien jyrkistä vaatimuksista. Täysin puhdasoppisten koulukuntaan pyrkivillä ei tosin ole muuta tietä kuin ehdottoman tarkkuuden vaatiminen, hyväntahtoisuuden hylkääminen sekä inhimillisen epätarkkuuden ja monikäsitteisyyden halveksiminen. Tällaisella asenteella varustettu henkilö voi useiden vuosien järjestelmällisen opin harjoittamisen jälkeen saavuttaa nirvanan, jossa yksikään epätäsmällinen ihminen ei enää ole häiritsemässä.

Täsmällisyyden opin (valistuksen) harjoittajan täytyy olla lujaluontoinen ja kärsivällinen levittäessään oppia. Koskaan ei pidä suuttua, jos asiaa ei ensimmäisellä tai toisellakaan kerralla saa ymmärretyksi. Tällaisissa tilanteissa on parasta aina muistaa, että opin ymmärtänyt valistuksen harjoittaja on aina ylemmällä tietoisuuden tasolla kuin vastaanottamaton ihminen. Paras keino torjua suuttumus on halveksunta, jota korkeimman tason gurut käyttävät säännöllisesti. Halveksimalla epätarkkuutta ja sen aiheuttajia päästään huomattaviin tuloksiin, mistä parhaita lienee yksinäisyys. Jatkuva täsmällisyyden korostaminen vaatii harjoittajaltaan myös lujaa luonnetta, joka sekin kehittyy harjoituksen myötä. Korvat on vain suljettava huomautuksilta, jotka koskevat ``näsäviisauksia'' tms. Huomautukseen ``Oletpas nokkela.'' on paras vastata yksinkertaisesti: ``En ole. Olen valistunut.'' Jos keskustelukumppanisi suuttuu, voit jälleen kuitata tuon täysin turhan tunnetilan kaiken kattavalla halveksunnalla.

Tekstiä kirjoittaessani olen käyttänyt useita epätarkkoja ilmaisuja, mutta olen suonut sen itselleni anteeksi, sillä en ole vielä ehtinyt läheskään korkeimmalle tietoisuuden tasolle. Älä siis ihmettele, jos törmäät oppia lukiessasi potentiaalimuotoisiin verbeihin, ehkä -sanoihin tms. Niiden olemassaolo osoittaa vain minun epätäydellisyyttäni, eikä niitä suinkaan ole tarkoitettu sekoittamaan opintiellä ensiaskeleitaan ottavan valistusta janoavan ihmisen päätä.

Teesit

Kellonajan kysyminen ja kysymykseen vastaaminen

Mitä kello on?

Kello koostuu lasista, joka laatukelloissa on naarmuuntumaton, metallisesta, muovisesta tms. kuoresta, piistä, pienistä metalliosista sekä palasta kvartsia, huonolaatuisen kellon tapauksessa mahdollisesti jousesta. On otettava huomioon, että myös huonolaatuisessa kellossa voi olla kvartsia ja hyvälaatuisessa jousi. Tämän lisäksi monissa suuremmissa, sisustukseen käytetyissä kelloissa on puuta sekä muita materiaaleja, joita ei rannekelloissa käytetä niiden rannekellokäyttöön soveltumattomuuden vuoksi. On myös olemassa kelloja, joissa on käki, sekä kelloja, joiden sisällä on vettä (H20). Nämä kellot eivät useimmiten ole sukelluskelloja. Monissa kelloissa toimintaa ylläpitää paristo, joka sisältää monenlaisia kemiallisia yhdisteitä. Luullakseni ei kuitenkaan ole tarpeen eritellä näitä kaikkia, mutta kemiankirjoista löytynee tarpeellinen määrä informaatiota. Edelleen on huomattava, ettei tämäkään vielä ole kattava kuvaus siitä, mitä kello on, sillä aikaa näyttävien kellojen lisäksi on olemassa myös lehmänkelloja, poronkelloja, ovikelloja, pyöränkelloja, kissankelloja ja kirkonkelloja, jotka ovat pääasiallisesti sitä, mitä sattuvat olemaan. Tarkan tiedon siitä, mitä kello oikeastaan on saat hajottamalla kellon osiin ja analysoimalla jokaisen osan erikseen.

Mitä kello näyttää?

Kelloni, kuten monet muutkin kellot, näyttää maan aikakäsityksen mukaista ja Helsingin aikavyöhykkeen aikaa. Muut kuin aikaa näyttävät kellot eivät näytä mitään, joten näiden osalta kysymykseen ei voi vastata.

Paljonko kello on? Kuinka paljon kello on?

Kysymykseen ei ole oikeaa vastausta, sillä aikahan ei ole kaikkialla sama. Aika vaihtelee jo Telluksen mittakaavassa huomattavasti (aikavyöhykkeet, kesä- ja talvikaika), ja kun tähän lisätään kaikki universumin aikakäsitykset, on yksiselitteistä vastausta mahdoton antaa. Jos tähän kysymykseen halutaan antaa korrekti ja yleismaailmallinen vastaus, on eniten oikein vastata kertomalla tämänhetkinen General Mean Time (, ellei kysyjä ole astronomi, jolle lienee parasta vastata absoluuttisella ajalla). Tämä on Lontoon aika kysytyllä hetkellä. Jotta kysymykseen voitaisiin vastata täsmällisesti, on kysyvän henkilön sisällytettävä kysymykseen lisää tietoa. Lähes riittävä informaatio saataisiin esim. kysymyksestä: "Mikä on Helsingin ja Tallinnan aikavyöhykkeen aika tällä hetkellä viiden minuutin tarkkuudella?" Vielä enemmän oikein olisi ehkä sanoa ``Itä-Euroopan aikavyöhykkeen aika''.

On myös huomattava, että mikäli ajanoton tarkkuus jätetään mainitsematta, ei tulosta voida ilmoittaa, sillä ihmisen fyysisten rajoitusten takia esimerkiksi sekunnin sadasosat jäävät useimmilta sanomatta. Kaiken lisäksi useimpien ihmisten kello ei ole sekunnin sadasosalleen oikeassa ajassa (oikealla ajalla tarkoitetaan tässä kulloisenkin aikavyöhykkeen aikaa). Tällöin vastaus on epäkorrekti, eikä se missään tapauksessa saa tyydyttää kysyjää. Ilmaisu "tällä hetkellä" sisältää myös epätarkkuutta, minkä pitää valistuneessa kuulijassa herättää epäluuloa kysyjää kohtaan.

Jos kysymyksen kohteena oleva kello on jokin aiemmin mainituista, aikaa näyttämättömistä kelloista, ei kysymykseen voida antaa vastausta. Tämän tyyppiset kellot eivät ole paljon, eivätkä vähänkään.

Tätä aihetta sivuavasta aiheesta - kellon nopeus ajan funktiona - on parin (epätarkka ilmaisu, koska tarkka aika ei ole tiedossa) maan vuoden ajan tehty tutkimusta. Tuloksia on julkistettu vain vähän, mutta odotettavissa on tieteellinen sensaatio.

Mikä on kellonaika silloin, kun ääneni on tämän kysymyksenlauseen viimeisen äänteen sanottuani vaimennut 10dB lauseen alkamishetkeä seuranneiden viiden sekunnin keskimääräisestä voimakkuusarvostaan Itä-Euroopan aikavyöhykkeen ajassa viiden minuutin tarkkuudella?

Tämä on korrekti kysymys, johon voidaan antaa yksiselitteinen vastaus: "Aika oli kaksi minuuttia yli seitsemän iltapäivällä."

Ruokapöydässä

Useimmille ihmisille on opetettu käsittämätön määrä käsittämättömiä ruokailutapoja, jotka estävät yksiselitteisten toimintojen suorittamisen ja saattavat aiheuttaa hankalia sekaannuksia. Sotkusta, fyysistä tai henkisistä vammoista ja tuhoutuneesta materiaalista on useimmiten vastuussa ohjeiden antaja, joskaan tätä tosiseikkaa ei useissa tuomituissa tapauksissa ole otettu huomioon. Koska ihmisten luonteeseen tuntuu kuuluvan aina jonkinasteinen perusepätarkkuus, on oikeamielisiä tuomioita odotettavissa vasta pitkän valistustyön jälkeen.

Pyynnöt ruokapöydässä

Ruokapöytäkeskustelut sisältävät suuren määrän pyyntöjä, jotka ovat lähes poikkeuksetta epätarkkoja eivätkä edellytä minkäänlaista toimintaa. Nämä pyynnöt ovat yksi käskyjen alaluokka, ja ne on käsitelty kappaleessa ``Käskyt'', kohdassa ``Konditionaali''. Koska ruokapöytäkeskustelut pursuilevat ns. kohteliaita ilmaisuja, jotka aiheuttavat suunnatonta epäselvyyttä, on tämä tyyppi kuitenkin mainittava ihan erikseen. Harvoin tapaa ruokaillessaan ihmisiä, jotka osaavat ilmaista itseään selkeästi sanomalla ``Ota pöydän keskellä olevasta korista yksi ruisleivän viipale ja ojenna se vähintään 40 cm ja enintään 10 cm päähän minusta!'' Esimerkki väärinymmärretystä nerosta on kohdassa ``Kiitos''.

Kiitos

Useimmat ihmiset käyttävät sanaa ``kiitos'' monissa tilanteissa, joista useimmissa sen tarkoitus jää varsin epäselväksi. Kohteliaisuuteen kasvatettuina ihmisinä vastaamme kiitokseen sanomalla ``ole hyvä'', ``eipä kestä'', ``ilo on minun puolellani'' tai jotain muuta yhtä typerää. Vaikka tarkkuuden vaatiminen onkin hyvä asia, ei näitä kohteliaita lausahduksia pidä unohtaa, niin turhia kuin ne ovatkin. Kohteliaan ihmisen imagon ylläpitämiseksi on toisinaan välttämätöntä päästää suustaan epävälttämättömiä asioita, sillä muussa tapauksessa vastapuoli saattaa jopa loukkaantua. Tarkkuuteen tottumattomina näiden sanojen merkitystä ei kuitenkaan usein muisteta, vaan niiden oletetaan tarkoittavan mitä ihmeellisimpiä asioita. Hyvä esimerkki on seuraava: kaataessasi ruokapöydässä toisen ruokailijan lasiin juotavaa tämä toinen usein jossain vaiheessa kiittää sinua avusta sanomalla ``kiitos''. Kohteliaana ihmisenä vastaat luonnollisesti jollakin edellä luetelluista fraaseista, esim. ``Ole hyvä.'' Lausahdukseen ``kiitos'' ei kuitenkaan sisälly informaatiota mahdollisista jatkotoimenpiteistä. Koska olet hyvä tyyppi, et koskaan tiedä, mistä sinua kiitetään. Epätarkkoihin ilmaisuihin juuttunut kanssaruokailijasi tosin saattaa olettaa, että sinun pitäisi tietää kiitoksen tässä tilanteessa sisältävän myös kainon vihjauksen kaatamisen lopettamisesta, mikä ei tietenkään ole oikein. Jos neste valuu pöydälle, on täysin aiheellista syyttää pöytäkumppania epätarkkuudesta ilmaisussaan. Otetaan valaisevaksi esimerkiksi keskustelunpätkä:

A: ``Kaataisitko minulle hieman maitoa?''
(Tässä kohden on huomattava A:n luontainen pyrkimys epätarkkuuteen, sillä hänhän vain kysyy, voisiko B kaataa hänelle maitoa, minkä B luonnollisesti voi tehdä, kohtelias kun on. Repliikki ei kuitenkaan sisällä minkäänlaista kehotusta suorittaa kyseinen toimenpide, mikä antaa fiksulle ihmiselle aiheen olettaa, ettei mitään tule tehdä. Tämän tyypin epätarkkuus on käsitelty kohdassa ``Pyynnöt ruokapöydässä''.)
B: ``Kyllähän se sopii.''
A: ``Kaada jo se maito!''
B: ``Älähän hiilly, ensimmäistä kertaahan sinä vasta pyydät.''
(Kohteliaana ihmisenä B kaataa maitoa A:n lasiin. Jätetään tässä käsittelemättä mahdollisuus kaataa maito pöydälle, sillä kaatamisen kohdettahan ei A:n käsky sisällä.)
A: ``Kiitos.''
B: ``Ole hyvä.''
(Huomaa kohtelias lausahdus.)
A: ``Lopeta!!!!!!''
(Kohtuullisen tarkka ilmaisu, joskaan ei sisällä tarkkaa määrettä lopettamisen kohteesta. (Lopetetaanko hengittäminen?) Ymmärretään hyväntahtoisesti kuten A ilmeisesti tarkoittaa.)
B: ``Selvä.''

Monikkomuodot

Monikkomuotojen käyttö on aikojen saatossa kehittynyt epätarkkuuden huippuilmiöiksi. Tällä tarkoitan sitä, ettei monikkomuotoja käytettäessä ilmaisuihin koskaan sisällytetä lukumäärän ilmaisuja. Otetaan kohtalokas esimerkki erään älyllisesti edistyneen ihmisen automatkalta, jossa A toimii kuljettajana ja B istuu etupenkillä hänen vieressään:

A: ``Tuleeko sieltä autoja?''
(Mihin A viittaa sanalla ``sieltä''?)
B: ``Ei.''
Tuloksena oli se, että A:n lähtiessä liikkeelle toinen auto ajoi hänen autonsa kylkeen. Syy ei ollut B:n, sillä autoja tuli vain yksi. (Autojen tapauksissa myös Lada-merkkinen henkilöauto käsitetään - vastoin monien ihmisten varsin tunnepitoisia mielipiteitä - autoksi, sillä se kiistämättä kuuluu yläkäsitteen ``auto'' alle. Tällöin kysymykseen ``Tuleeko autoni oikealta puolelta yhtään autoa?'' Ei voi vastata kieltävästi, jos tulossa on Lada.)

Kysymykset

Eksaktien kysymysten esittäminen on vaikeaa. Voidaan todistaa, että täysin oikein muotoiltua kysymystä ei voida esittää, vaan aina on olemassa väärinkäsityksen mahdollisuus. Valistunut ihminen osaa kuitenkin muotoilla kysymyksensä niin, ettei ihmisen älykkyys riitä löytämään kysymyksessä olevia aukkoja. (Konditionaalimuotoiset, kehoituksiksi tarkoitetut kysymykset ovat vaarallista aluetta, ja ne on käsitelty erikseen seuraavassa kappaleessa. Samoin menneen aikaan sijoittuvat kysymykset on käsitelty erikseen kohdassa ``Mennyt aika''.)

Vältä seuraavantyyppisiä kysymyksiä:

Mistä tulet? Missä olet ollut?

Näihin kysymyksiin on mahdoton antaa yksikäsitteistä vastausta, sillä ne eivät sido tulemista tai olemista mitenkään aikaan tai paikkaan. Vastauksena ensimmäiseen voi olla esim. ``Ovesta'', jos tuleva henkilö haluaa ymmärtää ajankohdan hyvin läheiseen menneisyyteen. Jos kysyjä tämän jälkeen lähtee epätoivoisesti tarkentamaan virheellistä kysymystään uusilla kysymyksillä, kuten ``Mistä sitä ennen?'' jne., päästään noidankehään, joka jatkuu tulijan syntymään asti (toivottavasti ei kuitenkaan pidemmälle), ellei toinen sitä ennen saa haluamaansa vastausta.

Mitä kuuluu?

Tämä kysymys ei oikeastaan ole epäeksakti, mutta kysyjä ei saa informaatiota, jota olettaa saavansa. Ainoa oikea vastaus on kertoa kaikki, mitä kysymyksen kohteena oleva henkilö kuulee. Vastaus voi olla esim. ``Diskreettiaikaista linnun laulua taajuusalueella 10 - 18kHz, satunnaista kuuloelimieni ohi liikkuvan ilmamassan aiheuttamaa ääntä sekä paljon muuta, mitä en kykene analysoimaan.''

Mikä sinun on?

Valistumattomat ihmiset esittävät tämän kysymyksen halutessaan tietää, mikä jollakin henkilöllä on hätänä. Kysymyksen esittäjä olettaa tällöin, ettei kaikki ole kunnossa. Tämä kannattaa opetella ulkoa, sillä utelua ei muuten voi ymmärtää. Hankalaksi kysymyksen tekee se, että siinä tuntuu väijyvän ilkeä sanajärjestysvirhe. Olen huomannut, ettei kysymys ``Mikä on sinun?'' kuitenkaan kehitä samanlaista vastausta, mikä tuottaa valistuneelle henkilölle vaikean pulmatilanteen, sanajärjestyksen kun pitäisi suomen kielessä olla suhteellisen yhdentekevä. Tämä lause lienee poikkeus. Edelleen on huomattava, että mikäli tämän kysymyksen haluaa ymmärtää siten, kuin se yleensä ymmärretään, törmätään seinään, joka esitellään seuraavassa kohdassa.

Mikä sinun nimesi on?

Jostain syystä tätä kysymystä ei pidä tulkita samoin kuin kysymystä ``Mikä sinun on?'' Vastaus ``Minun nimeäni ei vaivaa sitten mikään.'' aiheuttaa harmistuneita tuhahduksia ja sen tavanomaisen sutkauksen ``näsäviisaudesta''. Tämä on yksi valaisevimmista esimerkeistä ihmisluonteen epäloogisuudesta ja valistuksen kipeästä tarpeesta.

Moneltako koulupäiväsi päättyy?

Minun koulupäiväni päättyy ainoastaan yhdeltä henkilöltä, nimittäin itseltäni.

Mikä maksaa?

Näin laajaan kysymykseen vastaaminen on mahdotonta, sillä nykymaailmassa lähes kaikelle on määritelty hinta, mikä taas tarkoittaa sitä, että lähes kaikki maksaa. Valistunut henkilö voi joko olla vastaamatta tai vastata: ``Lähes kaikki.''

Haluatko selkääsi?

Opin levittäjä törmää tähän kysymykseen valistuksen jossain vaiheessa melko suurella todennäköisyydellä. Jos kysymys esitetään uhkaavaan sävyyn, kuten asian laita usein on, on siihen syytä vastata varoen, esimerkiksi:

Ennen kuin otan mitään selkääni, haluan tietää, mitä se jokin on. Jos kyseessä on reppu, vaadin saada sen sisällön selville ennen selkään ottamista. Jos kyseessä olet sinä, en halua, sillä jätesäkkien kantaminen on mielestäni iljettävää ja epäesteettistä puuhaa.

Koska kysymyksen asettelu on erittäin epätäsmällinen, voi vastauksen antaa myös muodossa:

Minulla ei ole mitään syytä haluta selkääni, koska jo omistan sen. Mielestäni on omitusta haluta asiaa, jonka jo omistaa, olkoon kyseessä sitten vaikka selkä. Jos mielessäsi pyörii muita yhtä omituisia epäilyksiä muiden ihmisten mielihaluista, suosittelen lämpimästi ottamaan yhteyttä psykiatriin.

Mitä mies?

Tämä ``kysymys'' on käsitelty viimeisenä, sillä siinä kiteytyy universumin kaikki epätarkkuus. On syytä vakavasti epäillä tällaisen toteamuksen lausujan älykkyystasoa ja syntyperää, sillä nämä kaksi erillistä sanaa eivät yhteen pantuna tarkoita yhtään mitään. Todellisuudessa tätä lausahdusta ei ole olemassakaan! Valistunut henkilö menee tällaisen kauhistuksen kuullessaan täysin lukkoon, eikä voi enää ottaa vastaan minkäänlaisia signaaleja.

Käskyt

Olen aina ihaillut Suomen armeijassa käytettyä käskynantotapaa. Käsky annetaan aina yksiselitteisesti ja siten, että jopa imbesillin asteelle ehtinyt rivimieskin sen ymmärtää. Käskyyn sisällytetään niin paljon informaatiota, että sen perusteella saadaan kattava käsitys vähintään sodan etenemisestä, maailmanpoliittisesta tilanteesta, ilmoista, eläinten oikeuksista, ruokalan tarjoamasta muonasta, sotilaskodin aukiolosta, tämän vuoden perunasadosta, meriveden korkeudesta ja syksyn muodista. Näin säästytään monilta väärinkäsityksiltä. Tämä käytäntö ei - ikävä kyllä - ole saanut jalansijaa siviilimaailmassa. Otamme jälleen esimerkin elävästä elämästä:

A: ``Äläpä sulje vielä ovea! Unohdin avaimet sisään!''
B: ``En sulje, en.''
A: ``Viitsitkö käydä katsomassa, jätinkö ne olohuoneen pöydälle?''
B: ``Viitsin.''
A: ``Käy katsomassa sitten!''
(B käy katsomassa.)
B: ``Jätit.''
Tästä esimerkistä huomaamme, että A:n antama ohje ei anna B:n olettaa, että hänen täytyy noutaa avaimet olohuoneen pöydältä. Jos A tässä tapauksessa sulkee oven, ei hän voi syyttää kuin itseään. Oikein olisi:

1) ``Lähtöpisteesi on se paikka, jossa juuri seisot.''
2) ``Kävele ainoaan olohuoneeseemme!''
3) ``Ota avaimet ainoan olohuoneemme ainoalta pöydältä oikeaan käteesi!''
4) ``Jos avaimet eivät ole ainoan olohuoneemme ainoalla pöydällä, älä ota niitä kumpaakaan käteesi!''
5) ``Palaa lähtöpisteeseesi!''
6) ``Jos avaimet ovat oikeassa kädessäsi, ojenna ne minun vasemman käteni ulottuville!''
7) ``Jos avaimet eivä ole oikeassa kädessäsi, älä ojenna niitä ollenkaan!''
Huomaa huutomerkki jokaisen virkkeen lopussa käskymuodon merkkinä.

Tällainen käskynanto kieltämättä monimutkaistaa viestintää hieman, mutta etuna on se, ettei väärinkäsityksen mahdollisuutta jätetä. Eksaktin käskyn antaja tietää aina, mitä voi olettaa käskyn tuloksena tapahtuvan, ja voin näin syyttä virheistä käskyn suorittajaa.

Kohteliaiksi verhotut käskyt

Vallitseva käytäntö on, että käskymuoto verhotaan kohteliaaksi lisäämällä loppuun toinen käsky: ``Ole hyvä!'' Tämä on mielestäni oikein hyvä käytäntö, sillä näin voidaan aina käskyä annettaessa käskeä käskyn suorittajaa olemaan hyvä, vaikka hän muuten olisikin huono. Jos käsky on tämän jälkeen täytetty huonosti, voi käskijä vetäytyä vastuusta, sillä hän on käskyssään edellyttänyt suorittajaa olemaan tuiki pätevä. Hyvänä puolena tässä on myös se, että useimmat ihmiset ymmärtävät tällaisen lisävelvoitteen sisältävän käskyn kohteliaaksi kehoitukseksi.

Empiirisissä kenttätutkimuksissa olen huomannut, että pelkästään lisävelvoitteen sisältävää käskyä ``Ole hyvä!'' voidaan käyttää piilotettuna mitä moninaisimmissa tilanteissa. Kiitokseen vastaaminen käskyllä ei herätä useimmissa suomalaisissa minkäänlaisia epäluuloja, mutta tarkkana pitää olla. Joihinkiin kiitoksiin tämä käsky ei kerta kaikkiaan sovi vastaukseksi. Tällainen on esim. fraasi ``Kiitos käynnistä!'' Vastaamalla tähän em. käskyllä saat usein huvittavan ihmisen leiman otsaasi (kuvainnollisesti), mikä ei luonnollisestikaan saa olla tarkoituksesi.

Oman lukunsa muodostaa myös käskyyn ``Ole hyvä!'' vastaaminen. Koska kansa ei ymmärrä lausahdukseen sisältyvää käskymuotoa, joutuu sivistynyt keskustelija usein hankaliin tilanteisiin vastaamalla korrektisti. Seuraavassa esimerkissä B on jälleen valistuksen läpikäynyt henkilö, jota A:n on vaikea ymmärtää oman rajoittuneisuutensa takia. Tilanne alkaa, kun B on poistumassa A:n luota illanvietosta.

B: ``Kiitos hyvästä ruoasta!''
(B ei kiitä mukavasta illasta, sillä hänellä on ollut vaikeaa tarkkuuteen tottumattoman kumppaninsa kanssa.)
A: ``Ole hyvä!''
B: ``Se sopii.''
Päätämme keskustelun seuraamisen tähän, sillä A:n mielestä moinen ``näsäviisaus'' kurjan illan päätteeksi on viimeinen pisara. Supliikkimiehenä (näin tasa-arvon aikakaudella olisi kai parempi sanoa ``supliikkihenkilönä'') B kuitenkin selvittänee tilanteen.

Konditionaali

Konditionaali käsitellään käskymuotojen yhteydessä, koska valistumaton kansa usein kuvittelee konditionaalin sisältävän käskyn. ``Voisitko tehdä tämän?'' on tyypillinen kysymys, joka jättää monta asiaa auki. Koska kysymykseen on kohteliasta vastata, voi vastauksen antaa muodossa ``en'', ``kyllä'', ``en tiedä'' tai ``harkitsen asiaa''. Ensimmäinen vaihtoehto on suositeltavin, sillä se ei tutkimusteni mukaan yleensä anna kysyjän olettaa vastausta seuraavan minkään asteisia jatkotoimenpiteitä. Jos nyt kuitenkin jostain syystä haluat antaa vastaukseksi jonkin jälkimmäisistä, on soppa valmis. Sekaannusta konditionaalimuodon käyttö aiheuttaa myös sen vuoksi, että se jättää virkkeen ikään kuin avoimeksi. Oikeinhan olisi esim. ``Voisitko tehdä tämän, jos minä sairastuisin?'' Jos -lauseen sanomatta jättävä antaa itsestään täysin sivistymättömän kuvan.

Mennyt aika

Ajan määritteen puuttuminen menneen ajan ilmaisuista on vaikea ongelma. Erityisesti imperfekti näyttää olevan aikamuoto, jota käyttävät ihmiset olettavat sen viittaavan hyvinkin läheiseen menneisyyteen. Kuten jo tiedämme, ei tarkka ihminen koskaan oleta mitään, vaan tekee johtopäätöksensä tosiasioiden pohjalta. Tämän perusteella imperfektimuodon sisältävään kysymykseen voi täydellä syyllä jättää vastaamatta, ellei se erikseen sisällä määritettä ajasta. Hyvin yleinen ristiriitatilanne syntyy kotona:

A: ``Pesitkö hampaasi?''
B: ``Kyllä.''
Tässä A luultavasti olettaa kysyvänsä, onko B juuri tullut pesemästä hampaitaan. B voi kuitenkin täysin valehtelematta vastata kysymykseen myöntävästi, jos hampaat tulivat pestyiksi viimeksi kysymystä edeltävänä jouluna tms. ajankohtana. Oikein muotoiltu, eksakti kysymys olisi: ``Oletko harjannut hampaitasi hammasharjalla viimeksi kuluneen tunnin aikana vähintään kaksi minuuttia?'' Tässä aika ilmaistaan yksikäsitteisesti muodossa ``viimeksi kuluneen tunnin aikana'', eikä väärinkäsityksen mahdollisuutta jätetä myöskään hampaiden pesemisen suhteen, sen kun voisi ymmärtää esim. purskutteluhuuhteluksi.


Päivitetty viimeksi 6.11.1997