WomEqual - Materiaalia
Tälle sivulle kootaan mentorointiin ja vertaisryhmätoimintaan liittyvää materiaalia sekä ohjeita mentorointiohjelman osallistujille hanketoimenpiteiden edetessä.
Mentoroinnin tukimateriaali
WomEqual -mentorointioppaaseen on lyhyesti koottu mentorointiohjelmassa toteutettavien pari- ja ryhmämentoroinnin periaatteet. Oppaan pdf-versio.
Mentorin ja aktorin tukipaketteja on saatavissa projektisuunnittelijalta. Paketteihin on koottu tietoa ja ideoita, jotka voivat auttaa oman mentorina tai aktorina toimimisen suunnittelussa ja toteutuksessa. Tällä hetkellä materiaalia löytyy ainoastaan paperiversiona, mutta myöhemmin sitä tullaan julkaisemaan myös sähköisessä muodossa.
Oulun yliopiston Ohjaus- ja työelämäpalvelut on myös koonnut oppaan Oulun yliopiston mentorointiohjelmaan osallistuville. Opas löytyy täältä (pdf).
Kannattaa vilkaista läpi myös Tuulikki Juuselan kattava artikkeli Mentorointi naisyrittäjien ja naisjohtajien kehityksen tukena. Artikkeli löytyy täältä.
Vertaistukitoimintaan liittyvä materiaali
Myös Tampereen teknillisessä yliopistossa toteutetaan WomEqual -vertaistukiryhmätoimintaa tekniikan alan akateemisille naisille. TTY:n aiheeseen liittyvä sivusto löytyy täältä.
Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa WomEqual -vertaistukiryhmissä naisyrittäjät sparraavat toisiaan. LTY:n WomEqual- sivusto.
Lähteet ja kirjallisuutta
- Cranwell-Ward, J., Bossons, P. & Gover, S. 2004. Mentoring; A Henley Review of Best Practice. Palgrave Macmillan, New York.
- Juusela, T., Lillia, T., Rinne, J. 2000. Mentoroinnin monet kasvot. Yrityskirjat, Jyväskylä.
- Solin, P. 2003. Mentoroinnin lyhyt oppimäärä. Suomen valtiotieteilijöiden liitto, Helsinki.
- Matinmikko, P & Luiro, S. 2004. Mentoroinnin avaimet. Työelämä- ja rekrytointipalvelut, Lapin yliopisto.
- Westanmo, I. 2000. Mentoring in an Entrepreneurial Setting -The Mentor's Perspective. SHS Intressebyrå IB, Helsinki.
- Ikonen, R. 2004. Mentorointiverkostot sosiaalisen pääoman lähteinä. Case: TiNA-projektin mentorointiverkosto. Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Lappeenranta.
- Nakari, L., Porenne, P., Mansukoski, S., Riikonen, E. & Huhtala, T. 1996. Mentorointi. Johdon ja asiantuntijoiden kehitysmenetelmä. Ekonomia Oy, Helsinki.
- Parsloe, E. & Wray, M. 2000. Coaching and Mentoring. Practical Methods to Improve Learning. Kogan Page, Lontoo.
- Let's Twist Partnership 2002. Let's Twist: Mentee Handbook. Bradford College, UK.
- Megginson, D. & Clutterbuck, D. 2005. Techniques for Coaching and Mentoring. Elsevier, Oxford.
- Kuyters et al., 1998. Good Practice Handbook on Mentoring of Girls and Women in or Towards Technical Jobs. VHTO/UETP, Amsterdam.