Laboratoriot
Infotech Oulu on Oulun yliopiston vuonna 1996 perustama informaatiotekniikan tutkimuksen
sateenvarjo-organisaatio. Sen tehtävänä on luoda ympäristö, jossa maailmanluokan tutkimusryhmät
voivat toimia parhaalla mahdollisella tavalla ja kehittyä edelleen. Infotech Oulu edistää
pitkäjänteistä tutkimusta, tutkijankoulutusta, kansainvälisyyttä sekä tutkimusryhmien ja eri
sidosryhmien välistä yhteistyötä. Perus- ja soveltavan tutkimuksen vuorovaikutus nähdään tärkeäksi,
mutta parhaat tulokset saadaan, kun liikkeelle panevana voimana on uteliaisuus.
Infotech Oulun tutkimusryhmät valitaan ulkopuolisen arvioinnin perusteella. Kansainvälisessä
arvioinnissa kiinnitetään huomiota ryhmien tieteelliseen tasoon. Toimikaudeksi 2003 - 2005 valittiin
kahdeksan tutkimusryhmää varsinaisiksi jäseniksi ja kolme ryhmää liitännäisjäseniksi. Monet ryhmät
ovat Oulun yliopiston ja VTT:n yhteisryhmiä.
Infotech Oulun tutkimuksen pääalat ovat
- elektroniikka ja systeemitekniikka
- tietoliikennetekniikka
- tietojenkäsittelytiede ja -tekniikka
- ohjelmistotekniikka ja tietojärjestelmät.
>>> Infotech Oulu
|