08.06.2010 Optiikan alan kärkitutkijat kokoontuvat Oulussa tällä viikolla
Turvallisia ratkaisuja lääketieteen ja biologian tutkimuksiin - Optiikan alan kärkitutkijat kokoontuvat Oulussa
Useat lääketieteen tutkimuslaitteet perustuvat ionisoivan säteilyn käyttöön. Esimerkiksi mammografiassa kasvain paikallistetaan röntgenlaitteen avulla, minkä jälkeen siitä otetaan koepala kasvaimen pahanlaatuisuuden varmistamiseksi. Potilaan kannalta kivuttomampia ja turvallisempia tutkimusmenetelmiä, jotka perustuvat valon ja äänen avulla tehtävään kuvaukseen, on kuitenkin kehitteillä.
Biologisten kudosten tutkiminen valonsäteiden avulla on keskeisesti esillä, kun yksi laseroptiikan biosovellusten merkittävimmistä kansainvälisistä konferensseista, Laser Applications in Life Sciences LALS-2010, kerää Oulun yliopistolle eri alojen kärkinimiä 9.-11.6.2010. Konferenssiin osallistuu noin 250 henkilöä 35 eri maasta.
LALS 2010-konferenssi keskittyy siihen, miten laseroptiikkaa voidaan hyödyntää biologisten systeemien ja prosessien mittauksessa ja kuvauksessa; yksi käyttökohde ovat erilaiset lääketieteen mittalaitteet. Konferenssin ala on aidosti poikkitieteellinen; puhujat ja osallistujat edustavat eri tieteenaloja kuten laserfysiikkaa, insinööritieteitä, biofysiikkaa ja kemiaa.
Tulevaisuudessa mammografia perustunee diffuusio-optiselle sovellukselle, joka valonsäteiden avulla kykenee tunnistamaan kasvaimen ilman haitallisen ionisoivan säteilyn käyttöä. Potilaan kannalta helpottavaa on, että valonsäteiden avulla kyetään kuvantamaan myös kasvaimen ympärillä oleva veri- ja hiussuonisto. Tällöin koepalaa ei tarvita, vaan syöpäsolu voidaan tunnistaa suoraan sille ominaisen, ympäristöä runsaamman verisuoniston, perusteella.
Muita mahdollisia laseroptiikan sovellusalueita ovat erilaisten biologisten ilmiöiden kuvaaminen solutasolla, jolloin pieneläinmalleja käyttämällä päästään paremmin ymmärtämään muun muassa erilaisia aineenvaihdunnan ilmiöitä ja biologisten prosessien kehitysmekanismeja. Jatkossa laseroptiikkaa voidaan käyttää myös syöpäkasvainten tuhoamisessa ionisoivan säteilyn sijasta. Tällöin kasvaimeen syötetään nanopartikkeleita, jotka lisäävät laserin aiheuttamaa lämpövaikutusta. Nanopartikkeleita voidaan käyttää myös kuvauksessa kuvan kontrastia parantavana tekijänä.
LALS 2010 –konferenssin yhteydessä järjestetään kolmen valtakunnallisen tutkijakoulun koordinoima kesäkoulu, jossa ympäri maailman tulevat tohtorikoulutettavat pääsevät työskentelemään oman alansa huippunimien kanssa. Kesäkoulun teemat liittyvät läheisesti konferenssin teemaan, eli laserin biolääketieteen sovelluksiin.
Lisätietoja:
Tutkijatohtori Matti Kinnunen
Oulun yliopisto, sähkö- ja tietotekniikan osasto
Optoelektroniikan ja mittaustekniikan laboratorio
email. matti.kinnunen at ee.oulu.fi
p. 0400 687 010



