11.1.2010 Tulevaisuuden älykäs langaton kognitiivinen koeverkko toiminnassa Oulussa
Oulun yliopiston Centre for Wireless Communications (CWC) otti merkittävän askeleen matkapuhelinjärjestelmien kehittämisessä toteuttaessaan maailman ensimmäisen puhelun monitasoisen osin kiinteän ja osin langattoman kognitiivisen koeverkon yli maanantaina 11.1.2010. Puhelun soitti CWC:n johtoryhmän puheenjohtaja ja Oulun yliopiston kunniatohtori Juha Hulkko Kaliforniasta ja sen vastaanotti Oulun yliopiston rehtori Lauri Lajunen.
CWC:ssä pitkälle hiotun uuden teknologian tärkeimmät ominaisuudet ovat verkon kyky havainnoida ympäristöään ja käytettävissä olevia resursseja sekä kyky käyttää niitä älykkäästi. CWC:n kehittämä kognitiiviradioteknologia mahdollistaa laadukkaan reaaliaikaisen kuvan ja äänen sekä datan välittämisen saumattomasti CWC:n oman kognitiiviradioverkon, langattoman lähiverkon, kiinteän internetin ja matkapuhelinverkon yhteistoimintana.
Tulevaisuudessa nämä toiminnallisuudet helpottavat merkittävästi matkapuhelimen käyttäjää, joka voi liikkua vaivattomasti päällekkäisten verkkojen muodostamassa ympäristössä kommunikoiden yhden ainoan päätelaitteen avulla.
CWC:ssä tätä aihepiiriä on tutkittu viimeisen kahden vuoden ajan Tekesin, yritysten ja Oulun yliopiston rahoittamissa hankkeissa sekä CWC:n omarahoitteisissa strategisissa hankkeissa.
Tietoliikennelaboratorio ja sen yhteydessä toimiva CWC-tutkimuskeskus ovat jo aiemmin olleet uranuurtajia kehitettäessä ohjelmistoradioteknologiaa, joka on perusta tulevaisuuden alykkäiden kognitiivisten radioverkkojen toteuttamiselle ja käyttöönotolle.
CWC:n nyt esittelemä koejärjestelmä on niittänyt jo kansainvälistä mainetta voittamalla WINCOOL 2009 demokilpailun Pekingissä Kiinassa syyskuussa 2009. Järjestelmä esiteltiin myös ohjelmistoradioteknologian tärkeimmällä foorumilla SDR´09-konferenssissa joulukuun alussa Washingtonissa USAssa. Nyt esitellyt toiminnallisuudet ovat kuitenkin huomattavasti monimutkaisempia kuin aiemmat, sisältäen joustavan taajuuksien käytön sekä kyvyn sopeuttaa radion toiminta kulloinkin vapaana olevan taajuusalueen ominaisuuksiin. Lisäksi koejärjestelmä on liitetty internetiin ilmaisen ja kaikille avoimen langattoman lähiverkon Pan Oulun kautta.
Oululaiset ovat aiemminkin olleet edelläkävijöitä langattomien teknologioiden ja erilaisten radioverkkokonseptien onnistuneessa tutkimus- ja kehitystoiminnassa. Vuonna 1995 Oulussa oli toiminnassa maailman ensimmäinen 3G-testijärjestelmä, joka oli yhdistetty GSM-matkapuhelinverkkoon.
Lisätietoja:
CWC:n johtaja Ari Pouttu, p. 040 543 2694 (CWC:n tutkimusaktiviteetit)
Professori Matti Latva-aho, p. 040 588 9655 (Kognitiivisten radioverkkojen tutkimus, matkaviestinnän sovellukset)
Tutkimusjohtaja Matti Raustia, p. 040 538 2875 (CWC:n kognitiivinen koeverkko, puolustus- ja turvallisuus-sovellukset)
Centre for Wireless Communications (CWC) toimii tutkimusohjelmana Oulun yliopiston Tietoliikennelaboratorion yhteydessä hankkien vuosittaisen rahoituksen yliopiston ulkopuolisista, kilpailluista lähteistä. CWC:n toiminnan kulmakivet ovat kansainvälisesti laadukas tutkimus, tutkijakoulutus, uuden teknologian kehittäminen ja teollisuuden tukeminen. CWC panostaa asemansa parantamiseen maailman johtavien tutkimuskeskusten joukossa. Yksikössä tehtävä perustutkimus toimii pohjana avainosaamiselle, joka kattaa tulevaisuuden laajakaistaiset siirto- ja radioliityntäverkkotekniikat, langattomien järjestelmien suunnittelun, signaalinkäsittelyalgoritmit ja –arkkitehtuurit langattomissa tietoliikenneverkoissa, sensoriverkot, kanavamallinnuksen ja –mittaukset sekä radiotekniikan. CWC:n soveltava tutkimus on puolestaan jaettu kolmeen pääalueeseen. Tulevaisuuden langattomien laajakaistaverkkojen tutkimus keskittyy seuraavan sukupolven matkaviestinjärjestelmien ja niiden tarvitsemien ilmarajapintojen ja radioverkkojen kehitykseen. Lyhyen kantaman radiojärjestelmien tutkimuksen tuloksia sovelletaan mm. hyvinvointiteknologia-sovellutuksiin, teollisuusautomaatioon, kodinelektroniikkaan ja ympäristön tilan seurantajärjestelmiin. CWC:ssä tutkitaan myös langattomia ratkaisuja, joita hyödynnetään tulevaisuuden sotilas-, turvallisuus- ja viranomaisjärjestelmissä. CWC:n vuosibudjetti on n. 7 M€ koostuen tutkimusprojekteista saatavasta yliopiston ulkopuolisesta rahoituksesta. Henkilökuntaa CWC:ssä on n. 100. Yksikön rahoittajiin lukeutuvat mm. Tekes, Nokia, Nokia Siemens Networks, EB, Nethawk, Puolustusvoimat, Euroopan komissio, Euroopan Puolustusvirasto, ja Euroopan Avaruusjärjestö.



