30.10.2009 CWC:n tutkijalle tohtorin hattu vain kolmessa vuodessa
30-vuotias Kaveh Ghaboosi suoritti tohtoriopintonsa vain kolmessa vuodessa Oulun yliopiston Centre for Wireless Communications (CWC)-tutkimusyksikössä. Iranilainen Ghaboosi väitteli tekniikan tohtoriksi Oulun yliopistossa 29.10.2009. Ghaboosin väitöskirjatutkimuksessa saavutetut tulokset ovat langattomien tietoliikenneverkkojen alalla maailman ehdotonta kärkeä.
Huipputuloksia erittäin nopealla aikataululla
Kaveh Ghaboosin väitöstutkimuksen aiheena oli “Intelligent Medium Access Control for the Future Wireless Networks”. Siinä onnistuttiin kehittämään useita parannuksia, ja täysin uusi menetelmä nykyisin käytössä oleviin MAC-protokolliin verrattuna. Kansainvälinen tiedeyhteisö on ollut tutkimuksen tuloksista erittäin kiinnostunut. Ghaboosin tutkimus liittyy tällä hetkellä pinnalla olevaan älykkäiden tietoliikenneverkkojen kehittämiseen. Älykkäät, kognitiiviset verkot osaavat tulevaisuudessa havainnoida ympäristöään ja mukauttaa toimintaansa sillä perusteella.
Ghaboosin väitöstutkimuksessa kehitettyjen mallien perusteella tulevaisuuden tietoliikennejärjestelmät voivat toimia aiempaa tehokkaammin, suuremmalla läpäisyprosentilla ja pienemmällä viiveellä. Lisäksi kehitettyjä menetelmiä voidaan hyödyntää jo olemassaolevissa 802.11 mukaisissa standardeissa.
Aiemmat kontaktit houkuttelivat Ouluun
Yleensä iranilaiset tekniikan opiskelijat hakeutuvat suorittamaan jatko-opintoja Yhdysvaltoihin. Kaveh Ghaboosi päätyi Oulun yliopistoon sen perusteella, että hänen tutkimustuloksiaan oli aiemmin esitelty CWC:n järjestämässä konferenssissa Suomessa. Professori Matti Latva-ahon innostunut tervetulotoivotus vastauksena Ghaboosin alustaviin kyselyihin sinetöi lahjakkaan tutkijan päätöksen muuttaa Ouluun.
Professori Latva-aho ja tutkija Ghaboosi myös ystävystyivät väitöskirjatyön tekoprosessin myötä. ”Iranilaisessa kulttuurissa panostetaan koko elämän kestävien ihmissuhteiden luomiseen toisin kuin länsimaissa, joissa kollegoista usein pyritään hyötymään jollakin tavoin.” Latva-aho näkee tällä olevan vaikutuksensa myös väitöstutkimuksen korkeaan tasoon: ”Yhteistyömme on toiminut loistavasti.” Professori Latva-aho näkee Ghaboosin väitöstutkimuksessa kiistattomia ansioita, joiden perusteella työ on kansainvälistä kärkeä.
Väitöskirjatyön jälkeen Ghaboosi keskittyy erityisesti femtosolu –arkkitehtuurien tutkimukseen IMT-A –järjestelmään liittyen.
Lisätietoja:
Hanna Saarela
Kehittämispäällikkö
Centre for Wireless Communications (CWC)
hanna.saarela at ee.oulu.fi
P. 040 868 1107
CWC verkkosivut



