Opintojen uudelleen aloittaminen
Työn ja opiskelun yhdistäminen on vaikeaa. Vaaditaan itsekuria, että opiskeluinto käynnistyy uudelleen. Työkiireet, puuttuvien kurssien tietojen hyödynnettävyys omaa työtä ajatellen ja se, että valmistuminen ei vaikuttaisi omaan uraan ovat työhön liittyviä esteitä opiskelulle.
Mitä opintojen uudelleen aloittaminen vaatii?
- motivaatiota
- organisaatiokykyä
- kykyä suunnitella ajankäyttöä
- tukiryhmiä muista opiskelijavanhuksista
- uskallusta
- kykyä keksiä omia ratkaisuja ja neuvotella niistä
- perheen tukea
- uskoa omiin kykyihin
Paluu opintojen pariin vaatii henkisen ponnistuksen. Esteenä valmistumiselle on usein liian kova sitoutuminen työhön. Kun kerran on joutunut opintojen ulkopuolelle, paluu vaatii melkoisen voimien koetuksen. Yksi tapa palata on ottaa yhteys oman osaston opintoneuvojaan. Vaikka moni olettaa opintosuunnitelmansa olevan ajan tasalla, uuden laadinta opintoneuvojan kanssa kannattaa. Henkilökohtaisen opintosuunnitelman kokoaminen asettaa edessä olevan urakan oikeisiin mittasuhteisiin. Joskus suoritetuista hajakursseista saadaan kokonaisuus tutkinnon osaksi.